.
.
Joutsen riisu ́utuu hitaasti
laskee lattiakiville suurimmat sulkansa (melko väljästi ladottu)
pesen lintua sappisaippualla; hennot ruo ́ot irtoavat höyhentyviltä, kiertyy auki virtanäkinsammal,
värisevät, lintukin, veden liikkeessä
sammakot viihtyvät jaloissamme;
Kynälinnulla ei ole sääntöjä
se laulaa kuin kullanhohtava hedelmätarhan viini,
joki virtaa sormiensa välistä, lähteitä valuva
lempeämään yön, laskee maan rajan, lyhyen säkeen
liljakruunu, hennot juuret, lattiakivillä tanssissa ei ole viejää
vieläkin sormet vapisevat
olkapäillä multa ja pientareet.
ruusut kumartavat, ja pionit heittävät hameensa, ja sekoitetaan terälehdet; juodaan mesi; kun on ja on ja vielä; heleä vihreä juoksee vastaan; otat askeleen; ja odottaa linnunrata, aikaa ei ole; niska taipuu; tyhjyys; alkavat onnelliset loput. Olet pukeutunut; kannat salaisuudet; väreilysi; juuresi myötäilevät vartaloa, rannan onkaloista pärskähtää vesi; oksat hipovat päälakea; koko totuutta; olet paljas; ilman nimeä; pysähdys, seisaus
Joutsenessa pilkahtavat soutavat tähdet
kaarisekunnissa vieraat maat
Voisin nyt johdattaa sen minne vain, eksyksiin
Reisillä heinien taipunut sade
ja vielä saan tuntea kun polku häviää
Kun aamulla avaan metsän, yön henget ovat puristautuneet näkymättömiin ja sen pieni kansa on jo toimissaan; juuri ja juuri ylhäällä erottuu helmojen liike; jokaisella oksalla lauletaan.
peikot, poikkikulkijat, perässähiihtäjät, kanssamatkustajat, matka- ja vierustoverit, metsien miehet, ja "siellä niitä honkia humisee", menninkäiset, maahiset, retkueet, retkut, ritarit, rakit ja koirat, voimaeläimet, varjot ja etiäiset, henkioppaat ja maan korvessa langenneet iiihaaanat enkeelit, ja "tiellä ken vaeltaa", matkamiehet maan, kulkureiden kuninkaat, harhamaiden harhailijat, harhaumat, haaveet, aaveet.
hiekkateitä, lähes pelkkiä hiekkateitä tähän mökkiin, jonka vieritse toisen unessa kulki laulava kuoro, ja jonka omassani kuulin.
Aamulla kaiken yhdessä muistimme.
Karvaiset nuput nousevat taipuvina kimppuina ja raottuvat.
Koko läpinäkyvän kuoron
askeleet etenevät ruohikossa, kahlaavat neliapiloissa
(olin unohtanut helmojen kahinan!)
ja juurien pykälöittämää polkua alas rantaan;
kerran tapasin siellä sen, joka on aina ollut,
yön kuikan huudon ja järven pohjassa kauneimman nurmen
Vesi salpaa hengen, kun hitaasti kaadun
järvi ottaa vastaan, yösiikon hipoma
ui, kantaa
Kalat näykkivät jalkoja. Pinnalta kasvan kuivaa naavaa ja pohjasta kiveä, mänty selässä; se pudottaa pari sulkaa, vaanei opeta lentämään; ei maarianpitelijääkään. Käsikkäin kulkee ohi kaksi jättiläistä, ne vetävät peurat perässään; luu luulta taipeisiin sinulle kuljettavaksi. Ylitse tuulee, ja vaikka riisuu'udun, et sitä näe, sillä täyteen kirjoitetut näkyvät harvoin silmin luettavaksi.
Vesi on silmiesi värinen aurinkoisena päivänä. Saarten kangastus, yhä korkeammalle, ylösalaiset pilvet.
Tässä on kuva: vaaleanpunainen pilvi sataa, jänikset ovat peurojen kokoiset, peurat heinänkorkuiset, käet kukkuvat tuhannetta, taukoamatta, naava ylettää maahan, jalat eivät, vesipeilissä haalistuneet kaislat.
Tässä on kuva ja ääni: ladot astuvat sivuun askeleen, maa kutsuu tupia syvemmälle heinikkoon, seinien rakoon lakaistaan leivänmuruset, leinikkipeltoa hirsien välissä.
Tie poluksi
Polku saviseksi pellonreunaksi
Ja kuu kulkee ojanpohjaa kuin koira.
Harjumetsän puut narisevat; korkeammalla kuin niiden suljetut silmät, aivan laella otsalle osuu vuosia vanha tähden valo ja irrottaa ajasta; annatko luvan valaista kasvosi?
Tässä on kuva ja tuoksu: maailman vanhin lanka kankaana, maalauksen pohjana; silkillä katettu pöytä, viinin rypäleet viimeiseen pisaraan.
soihdut puutarhassa, kellokukat sormenpäissä;
vaatteeni tuoksuivat savulle,
jaan kuninkaan kanssa päärynän; hänen ylähuulensa kaunis kaari, kuin pitsiä ja pitsiä, ruusuhyytelöä, palanen kerrallaan.
Olen kaukana, olen humina:
Kehä kehrän kärry
havakka haukka karo teräakana
naamaa kaahe haka
kiuhtaa kimppu hatakka
kärhevä penikka
luumarja naavattava lapakko.
Koro luomi
koro luomen loitio
kallas palhe koppilo
luometon lato lapea.
Sulle punkatta huulettaa haama
suulle puuha uudella haava
haavatta hanka
ralotta ranka
kivutta kiipevä koto
nukkaniska, itukehto, nivellitukka.
Koska hengästin kallellisen
sitä silpo silmä
silmäkulma kapea
kaupo polvi palava.
Kaahe, kireä, käetä!
Uppoo uutuva, kutee imike
lietee tuulea tupeke
aaluva aulio
kauho koko koloa
komeron kopiota
korpin koura koppamatoa
maan maaren napalamppua!
Yynnä hymy-ydelmä.
Hyrsky hyväelmä.
Kun piha tulee koputtamatta sisään
Kun pihlaja levittäytyy sängylle
yö on lähellä
Lattialla kukkien ryöppy
Ovet auki kenen tahansa tulla
Maatessani hänen kanssaan satoi vain aamuun
mannerlaatan päässä sali tulvi polkua, jota kätensä kulkee;
Kuin metsän villinä elävä koira
jaloissa pitkiä varjoja
jaloissa mustia höyheniä;
uudet rannat vajoavat; saattaa olla huominen.
Kulutamme toisemme loppuun tuhannella, kymmenellätuhannella tavalla, kuin yksi päivä olisi sen tehnyt, virta tai unelma
meden
huulilta juoda.
Syntymäni huoneessa huolellisesti levitetty vaate
kiedotaan ympärille, helman terälehdet, lumi
Linnunratojen, kuiden kukat
Tuuli kasvatti linnunsiemenistä linnun lapsen
mesiheinän henkäyksen, sävyn ennen keltaista, paperinohuen.
.
.
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti