.
Keskiviikkona 27.2.2019 klo 18.00
Lohjan kirjoittajat, eli Puukstaavi-ryhmä
esiintyy Kässän talolla, aiheena
Lohjanjärvi, runoja ja tarinoita järven rannoilta.
Tynninharjuntie 21, 08700 Lohja
.
.
Esitykseni:
Kuu
juoksee männikössä
valolaukkaa
keskellä
peltoa seisoo sänky savisaappaissa
häntä
kohti horisonttia
uskoo
koiranheinään ja piikkisiin siemenkotiin
metsänrajaihmisen
laveerattu piha
talventörröttäjä,
tähtitaivas
aukeaa
puusohvalta kuin paperikotelo,
jossa
siivet on käännetty lepoasentoon
aavalta
rantaan
jään
alla ulvoo ison kalan käännös
läpi
kasvavat ruusut
.
lumesta
nousee taivas
pimeyttä
tiheämpi sumu,
yön
lähestyessä joutsenet soutavat
allikon
kevätrajaa, auki pientä palaa vettä
laajenee,
uppoava kehä
saaret
irtoavat vedestä
saarekkeet
pellosta
rungot
maasta, latvat juurista
pimeys
erottaa laulut linnuista
tämän
kuvan näitä käsistä
katseen
kuvasta, silmäsi;
sinut
minusta;
viidakon
kaihoisin laulaja
havumetsän
hartia
hyväily
sylissäni,
yhä
syvemmät
aaltojen
jäljet
.
luurangassani
heijaa korkein puu
juuret
syvälle maanvahaan,
irtoaa
keuhkoista mitattu huone
ilman
malto valuu mahlana,
vapaus
sukeltaa vedenalaiset
ylösalaiset
ovet
eikä
jää revi uimarin kaulaa
.
järvi
ui kehyksistä sisään ja ulos
lahden
ensiveteen
kirjoittaa
kevään kuikka,
sitten
rannassa kauhova kahvipannu;
nokisia
kylkiä sihisevät tipat,
kannen
alla pyörii untuva
.
hirvi
ui järven yli
kantaa
sarvissaan taivaanpitelijän
vaivalla
veistetyn ikkunan
karhun
kuivuneen käpälän
synnyttäjän
taikavyön
lapsen
yöitkettäjän
kivisen
kaivon
kiroruohon
kuohun.
Ui,
kantaa
.
sylintäyden
järven
uittaa
vatsaa
uiskelee
varpaat,
kalat
ripsien piilopaikkaruo´ot
nahkaa
näykkivät ahvenet
syövät,
mitä jää , jää
sen
vesikirput syövät
sudenkorennot
suursyömärit syövät
täyden
sylin, järven,
levitän
hämärän, ihmeitä täynnä
leviää
rannoille
.
vellova
hunajameri
on
kastellut kaakkurin hihat,
peilimaan
rajassa se lentää komean kaaren
kiehuvan
haavikon yli;
sukimatta
ei selviä: pisarat unen rypäleinä
kuin
äkillisen rakastelun jäljet
.
lepäämme
vierekkäin
hanhet
muuttavat ylitsemme etelään,
jokaisesta
putoavasta sulasta tarjoan hiuksen,
makaa
maan hyvyys.
Puolenneljättä
tunnissa kaikki on ohi,
öisten
kukkien kasvot
muistikuva
kymmenen
päivää uimme veden alla
syksyllä
olet paperista taiteltu siluetti
kosketin
.
yöikkunat
auki,
uimattomat
järvet kelluvat
tyynet
päivät ohutta sadetta,
vieläkin
odotamme alkavaksi lämpöä
kääntyisi
päin, helisisi
hengenvetoja
kankaalle
valuisi
päällemme valo
maisemaan
laaja keltainen.
Sydämiä
kannatellaan, eläviä ja kuolleita
suljettujen
silmien näkyjä.
Aika
tihenee ja irrottaa
ottaa
taas kiinni, koskettaa lujasti
huoneen
aurinko valaisee hetken alastomuutta.
Sydän
auki, rinta;
hopeoidut
kuvamme
.
aironveto
kerrallaan pinta särkyy
luodoilla
vesi on jatkuvassa liikkeessä,
parannan
vauhtia
syksy
syttyy tuleen
syttyy
soutava lintu
häviävät
kuvat, kartan taitteet
peilisaaret
reunojen yli
.
kuunpimennyksen
aikana vedet nousevat taivaalle
rapujen
askeleet, pohjan ruohot taipuvat
läheinen
joensuu kertoo virtauksen
ja
kuviteltu valas huokaa
Peilimaan
selän alla aukeaa molempien totuuksien sali
loputon
hengityksenpidätys
lipuu
kuin sukellusveneen haamu
Täällä
sydämet punnitaan
vedetään
laaksoihin, toiset valuvat syvänteisiin
kajastaa
yön tapetti
Kerro
kuu, kun kukaan ei nuku
miten
pysähtyvät valkoiset tähdet
veden
alla yhtyvät linnunradan päät
syksyn
myöhäinen loppu
.
hallan
vaalea hansikas taivuttaa heinää
nojaa
seinään, katsoo huoneeseen;
lasiheijastuksessa
lokakuu paisuu haavikon läpi
haapojen
rungot, lehdet rakastaa, ei rakasta, rakastaa;
Hallan
sydän on korkean taivaan värinen, kehrää
jäätää
lahdenpohjaa, kahlaa, laulaa
meloo
joutsen, tyyntä auki ja vettään
vettä,
jonka pohjassa pääskyt viettävät talvensa
.
vielä
kannan satakieltä taskussa
timanttiterillä
ja helmiäiskielillä sovitettuja lauluja
ja
kuikka huutaa vuoteellani yön veden läpi;
linnut
puhuvat aina totta
pitkän
yön muinaiset laulut.
Ja
koska kauneus on tuska, vältämme sitä,
mutta
kädet susina soilla juoksevat,
kuin
sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen
ja
pudottaa ilmansuunnat toistemme sisään,
(varkaan
kieltä)
Kadotin
kokonaisia kaupunkeja,
koska
halusin olla matkalla ja ajelehtia rantaan,
lennättää
suostuvia sormia,
mutta
ihokuvat, vaahtomeri ja kaunoinen,
päiväverhon
nimeämättömät piirtoheinät,
talvehtivat
naamioituneina.
Taivaan
väri on lila ja järven paino on musta.
.
kuu
kutsuu
vetää,
kääntää jään
alla
ulvoo talven koira
.
latuni
yli kulkee sorkkapohjien polku;
peurat
ovat piirtäneet jääaavalle kompassiruusua;
karttapohjoiseni
on mateennahka,
eteläiseni
öisen pilkin lemu,
ensimmäinen
poika lähtenyt päivännousuun,
toinen
asuu rantasuvea,
tytöillä
lintutuulen ruumis, vaan toisella lintu, jota ei ole.
Vastakalliolla
kataja kahdella jalalla
tähyää
kevättä, lunta sääksen pesällä.
Nyljetty
kala potkaisee repussa.
©
chr.
