Tervetuloa!

.
.
Keskiviikkona 27.2.2019 klo 18.00
Lohjan kirjoittajat, eli Puukstaavi-ryhmä
esiintyy Kässän talolla, aiheena
Lohjanjärvi, runoja ja tarinoita järven rannoilta.

Tynninharjuntie 21, 08700 Lohja
.
.
Esitykseni:

Kuu juoksee männikössä

valolaukkaa

keskellä peltoa seisoo sänky savisaappaissa

häntä kohti horisonttia

uskoo koiranheinään ja piikkisiin siemenkotiin

metsänrajaihmisen laveerattu piha

talventörröttäjä, tähtitaivas

aukeaa puusohvalta kuin paperikotelo,

jossa siivet on käännetty lepoasentoon

aavalta rantaan

jään alla ulvoo ison kalan käännös

läpi kasvavat ruusut

.

lumesta nousee taivas

pimeyttä tiheämpi sumu,

yön lähestyessä joutsenet soutavat

allikon kevätrajaa, auki pientä palaa vettä

laajenee, uppoava kehä

saaret irtoavat vedestä

saarekkeet pellosta

rungot maasta, latvat juurista

pimeys erottaa laulut linnuista

tämän kuvan näitä käsistä

katseen kuvasta, silmäsi;

sinut minusta;

viidakon kaihoisin laulaja

havumetsän hartia

hyväily sylissäni,

yhä syvemmät

aaltojen jäljet

.

luurangassani heijaa korkein puu

juuret syvälle maanvahaan,

irtoaa keuhkoista mitattu huone

ilman malto valuu mahlana,

vapaus sukeltaa vedenalaiset

ylösalaiset ovet

eikä jää revi uimarin kaulaa

.

järvi ui kehyksistä sisään ja ulos

lahden ensiveteen

kirjoittaa kevään kuikka,

sitten rannassa kauhova kahvipannu;

nokisia kylkiä sihisevät tipat,

kannen alla pyörii untuva

.

hirvi ui järven yli

kantaa sarvissaan taivaanpitelijän

vaivalla veistetyn ikkunan

karhun kuivuneen käpälän

synnyttäjän taikavyön

lapsen yöitkettäjän

kivisen kaivon

kiroruohon kuohun.

Ui, kantaa

.

sylintäyden järven

uittaa vatsaa

uiskelee varpaat,

kalat ripsien piilopaikkaruo´ot

nahkaa näykkivät ahvenet

syövät, mitä jää , jää

sen vesikirput syövät

sudenkorennot suursyömärit syövät

täyden sylin, järven,

levitän hämärän, ihmeitä täynnä

leviää rannoille

.

vellova hunajameri

on kastellut kaakkurin hihat,

peilimaan rajassa se lentää komean kaaren

kiehuvan haavikon yli;

sukimatta ei selviä: pisarat unen rypäleinä

kuin äkillisen rakastelun jäljet

.

lepäämme vierekkäin

hanhet muuttavat ylitsemme etelään,

jokaisesta putoavasta sulasta tarjoan hiuksen,

makaa maan hyvyys.

Puolenneljättä tunnissa kaikki on ohi,

öisten kukkien kasvot

muistikuva

kymmenen päivää uimme veden alla

syksyllä olet paperista taiteltu siluetti

kosketin

.

yöikkunat auki,

uimattomat järvet kelluvat

tyynet päivät ohutta sadetta,

vieläkin odotamme alkavaksi lämpöä

kääntyisi päin, helisisi

hengenvetoja kankaalle

valuisi päällemme valo

maisemaan laaja keltainen.

Sydämiä kannatellaan, eläviä ja kuolleita

suljettujen silmien näkyjä.

Aika tihenee ja irrottaa

ottaa taas kiinni, koskettaa lujasti

huoneen aurinko valaisee hetken alastomuutta.

Sydän auki, rinta;

hopeoidut kuvamme

.

aironveto kerrallaan pinta särkyy

luodoilla vesi on jatkuvassa liikkeessä,

parannan vauhtia

syksy syttyy tuleen

syttyy soutava lintu

häviävät kuvat, kartan taitteet

peilisaaret reunojen yli

.

kuunpimennyksen aikana vedet nousevat taivaalle

rapujen askeleet, pohjan ruohot taipuvat

läheinen joensuu kertoo virtauksen

ja kuviteltu valas huokaa

Peilimaan selän alla aukeaa molempien totuuksien sali

loputon hengityksenpidätys

lipuu kuin sukellusveneen haamu

Täällä sydämet punnitaan

vedetään laaksoihin, toiset valuvat syvänteisiin

kajastaa yön tapetti

Kerro kuu, kun kukaan ei nuku

miten pysähtyvät valkoiset tähdet

veden alla yhtyvät linnunradan päät

syksyn myöhäinen loppu

.

hallan vaalea hansikas taivuttaa heinää

nojaa seinään, katsoo huoneeseen;

lasiheijastuksessa lokakuu paisuu haavikon läpi

haapojen rungot, lehdet rakastaa, ei rakasta, rakastaa;

Hallan sydän on korkean taivaan värinen, kehrää

jäätää lahdenpohjaa, kahlaa, laulaa

meloo joutsen, tyyntä auki ja vettään

vettä, jonka pohjassa pääskyt viettävät talvensa

.

vielä kannan satakieltä taskussa

timanttiterillä ja helmiäiskielillä sovitettuja lauluja

ja kuikka huutaa vuoteellani yön veden läpi;

linnut puhuvat aina totta

pitkän yön muinaiset laulut.

Ja koska kauneus on tuska, vältämme sitä,

mutta kädet susina soilla juoksevat,

kuin sokea huimaus, joka tunkeutuu huoneeseen

ja pudottaa ilmansuunnat toistemme sisään,

(varkaan kieltä)

Kadotin kokonaisia kaupunkeja,

koska halusin olla matkalla ja ajelehtia rantaan,

lennättää suostuvia sormia,

mutta ihokuvat, vaahtomeri ja kaunoinen,

päiväverhon nimeämättömät piirtoheinät,

talvehtivat naamioituneina.

Taivaan väri on lila ja järven paino on musta.

.

kuu kutsuu

vetää, kääntää jään

alla ulvoo talven koira

.

latuni yli kulkee sorkkapohjien polku;

peurat ovat piirtäneet jääaavalle kompassiruusua;

karttapohjoiseni on mateennahka,

eteläiseni öisen pilkin lemu,

ensimmäinen poika lähtenyt päivännousuun,

toinen asuu rantasuvea,

tytöillä lintutuulen ruumis, vaan toisella lintu, jota ei ole.

Vastakalliolla kataja kahdella jalalla

tähyää kevättä, lunta sääksen pesällä.

Nyljetty kala potkaisee repussa.

© chr.