.
Virtanäkinsammal kasvaa
tiukkana koskikivissä.
Helppo kiivettävä,
vartalonmyötäinen, keskisuoni ei paina.
Voimia tarvitaan silti:
liukas alustan valuvesijuonne ja
yläpuolella irvistää
löyhä tupas,
sen punaiset
suuvarushampaat,
irvistän takaisin
jokaiselle itiöpesälle,
en tohdi suututtaa.
Pärskevesipisarat
kiiruhtavat uudestaan puroon
jäänkarvaisina peileinä.
Kenen huulet ovat siniset,
raajat rypistyneet
kosteassa?
Rannallaistuvaa tervehdin
nyökäten;
hyvin hauras purokinnas
painaa peukalot
vatsalehtiin.
Lehtisolujen öljy
kimmeltää valossa.
Se on huulettava, se on
hengästin.
Pesäkkeenkannattimen alla
on valaistu tyhjä huone,
maiseman laajat
välipinnat.
Päältä katsoen latvat
aukeavat litteinä, suppeina ja tiheinä.
Näen alhaalla
juurtumahapset,
kutovat peitettä ja
patjoja.
Mätäspinta haroo,
vesivarastoa imeskelevä rahkahuokonen.
Kohenevat sulkahaaraiset
sammalet
kapenevat sirpit
pursueetteriin, universumiin
aaltoileva
yläviisto viskouu,
neulanen,
eteenpäin se pitkospuu!
.
.© chr.
