maanantai 2. maaliskuuta 2015

Osa vielä nimeämättömästä sarjasta,( Zidbäckin matka)

.
.
Keväällä saa elävästä linnusta kestävät sulkakynät,
hanhen vasemman siiven
korpilta ohuimmat viivat.
Ruodosta irtoaa haiven, soutaa mustepisaraa
tumma taitteen joki, sinettisaari,
sydänmaan käärö.




Kirjepaperin paksu ja jäykkä taite voi kaataa ihmisen,
keksin sitoa ympärilleni valaanluista tiukan kimpun.

Pedon rasva palaa lampussa yökaudet
pystyn lukemaan suorassa mustevirran kaihoa.
Luunsahaajien hengitykset alkavat vinkua,
soivat kuin valtameren laulu.





Aallot kaikuvat Kaarianmeren rannalla,
maisteri Zidbäck irrottaa taiten valaalta valkeat hetulat.

Purjeet nousevat, alkaa matka;
painolastimuulit tömistelevät
hetulat soivat ja soittavat laivaa, ne kampaavat Geminidejä,
siivilöivät maisterin muistia, putoavia kaupunkeja, riisipaperihuoneita.

Rasva palaa taas lampussa,
Zidbäck punoo saaliistaan kartan, minuutit kulmamittaan
Kukkivan vuoren kylään.





Yöllä syttyy virtaava suisto
Geminidien ikkunoista riisutaan verhot
kellertävä silkki,
tyhjyydessä putoilevat kaupungit eivät päästä ääntäkään






Hidastamme katupuiden alla;
korttipelejä, lintuhäkkejä, lasten leikit
talojen äänissä siivilöityy ikkunasäleikön valo
riisipaperista kuultaa silkki

intiimi huone eksyttää silmät




Munkki kumauttaa puusalolla temppelin pronssikelloa
heijastuva metallin hohde
pehmeä hämärä 


Matalan pagodin sivuovesta kumartuu sisään père David.

Kaminan vieressäkin hengitys höyryää.

Père laskee tatamille isonlaisen kasviporttöörin,
heteiden ja emien huuman, suojuslehtien hunnut,


hellävaroen siemenen,
kädessä sileän, kovan,
kämmenestä kohoavan kukkivan puun






Jälleen odotan tulevaksi hänet.
Kevyesti sataa lumi
                              lumikurkien tanssin jäljet.

Nykyiset kasvomme,

toisillemme tutut
ikuiset kasvomme.





Rokonarpisen eukon piirtämällä kartalla
kukaan ei puhu kieliä


kuljen solatietä vanhaa jälkeä
sivuille karkaavat lumisorkat
                                                  hämärä
bambumetsän rungot lyövät korkealla talvea vasten


kylän reunalla levähdän
majapaikat ovat täynnä
vaatteessani roikkuvat meluavat lapset


lumenviipymälammen jäässä
hyppyyn jähmettynyt sammakko.




Silmissäni lämmitetty sake
sammakkoeläimet muodoissaan sikiävät ylös
toukista keuhkoraajaisiksi,
toisilla on Adamin pää
ruumin osat ja tasapaino,
aistimet,
toisilla temppelimetsikön apinain hahmo.
.
.
© chr.

2 kommenttia:

  1. Olen Arin kanssa sanattomasti samaa mieltä, siksipä
    en ole osannut tähän mitään kirjoittaakaan.

    VastaaPoista