Seisauksen hetkellä

 .

.

Jos olisi täysin hiljaista seisauksen hetkellä kuulisi maapallon liikkeen nitisevän paikoilleen, ei enempää kallistuvan. Kuulisi miten vuorovedet tyyntyisivät, miten tuulet lopettaisivat puita kampaamasta, vuoristoja hivelemästä. Kaiken sietäisi pysähtyä; ihmiset seisahtuisivat kaduilla, lintujen lento vaihtuisi liitelyyn, märehtijät laskeutuisivat makuulle, merien valaat vaipuisivat pystysuoraan uneen mahtavat pyrstöt kohti pintaa. Kuolemaa lähestyvät saisivat hetken jatkomatkaa valotunneleihinsa, synnyttäjien kivuista lapset luiskahtaisivat liikkumattomaan aikaan.

Seisauksen hetkellä Kettu pitelee minua tiukasti sylissään, ettemme häiritse maan tasapainoa. Seisauksen hetkellä olemme piilossa hiusteni muodostamassa majassa. Tuskin hengitämme. Lumisade, äänetön, hidas lumisade, on unohtunut hiutale kerrallaan, satamaan.

.

Nolla

 .

.

Talvipäivän seisaus. 21.12. klo 11.21

Jää vain musta. Ei yhtään heijastumaa, ei säteilyä, eikä kukaan tiedä tai muista mustan alkuperää. Kukaan ei näe mustan alkuperää.

Kurota kättäsi niin kauas kuin pystyt; se häviää kohinaan.

Kuun leikatun puolikkaan kainalossa Mars, himmeän punainen. Pysähtyy laukasta Kettu, himmeän punainen, silmissä loistaa juoksusta liekit, hehkuvat planeetat; aurinko syntyy uudelleen.

.

1

 .

.

20.12. Seisaukseen yksi päivä.

Pimeyteen saadaan mustaa väriä pajun hiilestä ja sinipuun (kampetsepuu) äkämistä, persikan kivistä, viiniköynnösten oksista, norsunluusta, nautojen reisistä, lampaiden raajoista. Kaikkein tavallisin (musteen ainesosa) on syksyisin poltetun männyn savu. Syksyisin poltetun männyn savu? Savun aineettomat osat ja männyn eteeriset öljyt muodostavat pimeyttä suojaavan yhdisteen.

Pimeys lisääntyy lopussaan enää minuutti kerrallaan, kuten valo iltapäivästä lisääntyy ensin vain minuutin kerraallaan. Hämärän kaari on useita päiviä paikoillaan hiilessä, äkämissä, reisillä ja raajoilla. Poltetun männyn savussa.

.

2

 .

.

Pimeys on lähes täydellinen. Lunta vain nimeksi, tietä vain nimeksi, ja tätä tietä vielä huomiseksi. Aamun valo on kananmunan kuoreen tarttunut untuva. Ketun syleily, ja taas näkemiin. Talvipäivän seisaukseen kaksi päivää.

.

3

 .

.

Pikkulinnut koputtavat ikkunaan, teeret kokoontuvat jäälle, jäniksen jäljissä viiru, kissa laskeutuu uunilta, ja Kettu pukeutuu meriin hylättyihin kalaverkkoihin; joudumme illan aikasilmukkaan. Hän sanoittaa minulle laulun, säveltää sen. Ennen vähenevän kuun nousua ihon vaaleat aaveet kuin lasipullojen kauniit mineraalit, kuin eksoottiset värjäysaineet. Mustuainen. Vaaleimman harmaan iiris.

Kolme päivää talvipäivän seisaukseen.

.

4

 .

.

Kun pimeässä on oleskelu tunti, alkaa silmä vasta saavuttaa suurimman valoherkkyytensä, mutta "pimeässä ei ole valoa, jota verkkokalvo voisi pyydystää".

Hämärässä huoneessa verkkokalvoni sentään pyydystää Ketun pitkät liikkeet, radiomusiikin sävyt, maljakon ruusujen tummuuden.

Neljä päivää pimeyden ytimeen, talven seisaukseen.

.

5

 .

.

Viisi päivää talvipäivän seisaukseen. Pakkanen laskeutuu uusi lumi, ohut kerros vesisateen pehmentämään maahan, Ketun pihaan ja portaalle.

Liu'umme valveille, nousemme vasta kun hämärtää, nousemme kuun jälkeen, kuun perässä, ja rakastamme hitaasti; kesti 51 vuotta päästä tähän. Tähän, sanon ja osoitan tilaa välissämme, väliä välissämme; kantamaa, polttoväliä. Etäisyyttä, jota ei enää ole.

.

6

 .

.

Valonsäteiden sirota on jo muuttunut

ilmakehässä sinisestä mustaksi

Päivä ei tänään valjennut edes sinisenä,

valottomuus mihinkään muuttunut. Ketun

pihan vaahtera kantaa pilviä yksin, valuu ja

huuhtoutuu. Kuusi päivää talven seisaukseen.

Ketulla on sitoomuksensa; talossa kuljeskelee

hänen poissaolonsa. Kulkee hiljainen odotus.

On vanha Annanpäivä;

räntäsade painaa sananjalat maahan

kuolleiden koirien haukun,

hävinnyt metsän vihreä viitta

mettisen pillin ääni

latvuston aukko syöttää taivaalle parven

paljaiden piiskojen lävitse.

.

7

 .

.

Ensimmäinen väri on musta. Mitä se kätkee sisäänsä kun astuu päivänvalosta hämärään tai pimeään? Mustaan. Kun astuu seisaukseen. Seitsemän päivää aikaa.

.

8

 

.

.

Kahdeksan päivää seisaukseen.

Pakkasvireen rastaat parveilevat. Lopulta suoristuvat pihlajat painonsa alta, ja jäätyneet marjat katoavat. Taivaalla kuu ja edellä heilahtaa katoava ketun häntä. Seuraan sitä syvemmälle pimeään. Syvimpään pimeään.

.

9

 .

.

Yön pimeimmällä hetkellä ilmakehän täyttää tähtien sirinä, niiden laulujen taajuudet, parsekkien lux. Yhdeksän päivää talven seisaukseen. Unessaan Kettuni vaihtaa kylkeä; hengityksen ilmavirta. Ja maapallo vain vähän kääntyy.

.

11

 .

.

Annanpäivä. Seisaukseen 11 päivää. Ruuan jälkeen jään Ketun kanssa pöytään ja kuuntelemme ensin muistoistamme, ja lopulta äänitteeltä tervapääskyjen riemua. Suljen silmät ja hetken keittiön täyttää kesä, pihapiirin iltapäivä, punamultaseinän lämmin tuoksu. Ohittava kimalainen. Lyhyt vire vaahterassa. Hyttynen.

Kun avaan silmät, näen Ketun katseessa ilon -

-"Mitä?"

-"Ei mitään. Ja kaikki".

.

12

 .

.

Olen kotona, tai paremminkin Talossa, jota olen alkanut pitää kotinani. Ketun talon pihalla vaahterassa oravat piirtävät runkoa ympäri ympäri. Ketunpesän rauha kuin päättymättömät mainingit. Annanpäivän aatto, talven seisaukseen 12 päivää. Lemmensairasta kauneutta keskellä pimeyttä.

.

14

 .

.

Kettu soittaa pianolla Händelin Sarabanden. Hän on molempikätinen. Muuten päivä on ollut kuiskauksia lukuunottamatta äänetön. Juuri ennen pimeyttä ylettyi valo talon seinille. Aika hioo tätä jatkuvaa hämärää, seisaukseen 14 päivää ja ilma koostuu sateesta ja lyhyistä tuokioista. Seinäkellon viisarit sekoittuvat ja naamioituvat kellotaulun numeroihin.

Avasimme joulukalenterin luukut jo lokakuussa.

.

15

 .

.

Kuinka monta elämää on takana? Nyt on uusi tässä. Kettu toivottaa ovellani hyvää työpäivää. Tunnen hänet aikojen takaa; naavat kasvavat jo olkapäillämme. Taivaanrannan lila, barokkihevosten karavaani kantaa yötä pois.

Talvipäivän seisaukseen 15 päivää.

.

16

 .

.

Aamutaivaan innoittamana horisontissa leiskahtaa, enteilee tähden valaisemaa päivää. Ehdin tehdä asioita, sillä aikaa Kettu jolkottaa kohti; ottaa vauhtia Varssinaise-Suome rajamailta, muuttuu häneksi, kasvaa korkeutta väistelläkseen lamppujani. Oven korkeus riittää.

Näiden sanojen alla on odotus, ulottuva värinä. Jäljet lumessa.

16 päivää talvipäivän seisaukseen.

.

17

 .

.

Talvipäivän seisaukseen 17 päivää. Uusikuu on ottanut ensimmäiset kolme henkäystään. Tein talvipesän Ketun kainaloon. Se on kuin kilpikaarnaa, kestävä, ja minulle altis.

Leijuu lunta, elokuvasadetta.

Nostan kortteja: ritarin ja rakkauden maljoja. Kortit heijastuvat päivään, lintujen pyrähdyksiin.

Pakkanen kiristyy, kutoo verkkoa. Kortit heijastuvat lähestyvään yön reunaan. Painaudun. Kettu kääntää unissaan päätään.

.

Lähtisitkö?

 27.11.24

Lähtisitkö? Lähtisitkö kanssani järvelle? Marraskuun repivä kaipaus ja tyyneys. Marraskuu on, oli lämmin; antoi ja vei lumen. Antoi sateen. Marraskuu järjesti planeetat, siivosi kaapit. Marraskuu antoi täyden kimpun tummimpia ruusuja, vaikka vei muualta värit.

Marraskuu vei valon. Mutta marraskuu otti kädestä, antoi valan, pysyvän merkin.

Kuuvalon metsässä

 19.11.24

Kuuvalon metsässä heitän tähdet selkään ja kuljemme aamureunaa kohti. Maa säkenöi kimmellystä lyhdyn keilassa, jaloissamme, käpälissämme. Ennenkuin pohjoinen ottaa vauhtia, vetää henkeä sisään, ja alkaa puhaltaa tyyntä uuulos, Kettu nostaa kuonon ja ulvahtaa. Oppinut sen minulta. Minä oppinut kulkea sen tahdissa.

Unettomat yöt

 18.11.24

Unettomat yöt jatkuvat. Yö on pitkä. Vesi sataa hitaasti kuin lumi.

Asetan kelloon myöhäisemmän herätyksen, lähes täpärän. Luen viimeisen kuninkaan runoja, kirjan sielua. Etsin runoista mysteeriä, aamun kuuta, viimeisiä kukkia, tummaa silkkiä, joka käärisi tiedottomuuteen.

Kenen vastuulla oli muinaisen vesikellon pysähdys? Aika tulee ja menee. Se on ihmisen keksintö.

Tarot

 12.11.24

Kettu valvoo untani. Unessa nostan tarot-pakasta täysin vieraita kortteja. Ihmettelen miten ne ovat sinne sekoittuneet.

Rummun kehä on kuivunut tulen loimussa. Ja hirven nahka. Yhdellä maiskautuksella hirvi kehottaa jatkamaan unta, jakamaan kortit uudelleen.

Hiilloksen hehkussa näen Ketun tarkan siluetin.

Sitoomuksensa

 .

.

Ketulla on sitoomuksensa.

Hiljaisina autamme vaatteet toistemme ylle.

Syötämme toisiamme kuin linnunpojat.

Uninen untuva on takertunut kananmunan kuoreen.

Ketun on mentävä.

Tietä viistää pimeä lintu.

.

.

chr.

Sekoittuvat

 .

.

Irtosin ja erosin kilpikaarnasta.

Kettu kerää kaikki osani osaksi itseään,

löytää vielä yhden suutelemattoman kohdan;

meridiaanien väistelemän, tasangon takaa.

Ylitämme, kierrämme jäätikköjärveä.

Varjelen Kettua pöydänkulmilta, hän minua avannoilta.

Hiki ja nauru sekoittuvat. Kyyneleemme.

Linnut täyttävät tulvivat pellot.

(Taulu: Satu Maaria Mäkipuro)

Kaikki reakti

Kärpänen

 .

.

.

Ketun hetkellinen poissaolo:

yritän lukea hirsistä vanhaa kirjoitusta.

Kun verhot on avattu, päivän valo taittuu huoneisiin.

Kuljen talon sisuksien äänessä.

Olen oppinut kulkemaan Ketun talossa,

sen pimeydessäkin, ja narinassa.

Ketulla on sitoomuksensa, ja välillä hän uppoaa maailmaansa kuin minua ei olisikaan. Maailmansa vaatii nopeita asioita ja toimintaa.

Silloin hän kulkee tehtävissään tarkan harkitusti; väistelee kattolampppuja, kumartaa ovenpienojen kohdilla, ja on mennyt.

Hän katoaa käsistäni.

Marraskuun aurinko on herättänyt keittiön ikkunan väliin lihavan ja hitaan talvikärpäsen.

.

.

chr.

Plättyjä

 .

.

Kettu pyysi paistamaan plättyjä.

Hain kanojen alta uniset munat,

lehmiltä lämpimän maidon,

jauhinkiven viereltä vehnän pulverin,

suolan merestä, taivaasta sokerin,

rakkauden suupielestä vaniljan,

kesältä manssikat, paahteisten hakkuiden vadelmat.

.

.

chr.

Öinen sade

 .

.

Ohuttakin ohuempi kuu viiltää aamua,

kellonlyömällä viiltää meidät erilleen.

Öinen sade kasteli niiden turkit, jotka olivat suojatta.

Märkä varvikko suojassa olleiden metsäkulkijoiden vatsa-alusen,

Ketusta turkinpunan, sukat.

Kuonon kärjen tuntu viipyy.

Ohuet metsät päästävät päivää läpi.

.

.

chr.

Pihalla

 .

.

Ketun pihalla aamukuun sirppi on sotkeeutunut paljaaseen lokakuun vaahteraan.

Vähän matkan päässä Varssinaise Suome metsänotkelman yllä leijuu kaksi kotkaa,

vetävät aurinkoa esiin.

Korppiparven liikkumaton partio päivystää lammashaan kuuraa.

Kettu jää odottamaan. Kettu odottaa minua takaisin.

.

.

chr.

Äkkiä

 .

.

Äkkiä Kettu on aivan vakava, ja näkee viikkojen päähän;

kuinka monta hetkeä on kymmenessä vuodessa,

tuokiota viidessäkymmenessä, ketun kotvaa,

silmänräpäystä.

Näkee kuinka monta yön reunaa karkaa.

.

.

chr

Turvassa

 .

.

Täydessä pimeydessä on yksin turvassa.

Kettu nyppi hiuksistani outoja siemeniä,

kuin tulevien öiden siemeniä, kuin sadan kauniin sanan.

Hän meni teilleen; hänellä on sitoumuksensa.

Taas kuljen tuikkuineni häviävää polkua.

Latvustosta lehahtaa jokin lentoon.

-

-

chr.

Lempilintu

.

.

 Varssinaise-Suome aamu(t).

Värit syttymässä. Metsän karja haraa kuuraista sänkeä.

Seuraan kuinka Kettu tekee asioita;

molempikätisesti vasurin jäänteitä; kokoaa pöydälle saaliinsa.

Syö aamupalaksi sokerimunkin, minä pihlajanmarjoja.

Maahan kerääntyneet pikkulinnut siemeniä.

Ketun lempilintu on punarinta. Tietysti.

.

.

chr.

Sillä aikaa

 .

.

Hämärässä valossa kettu kerää kaikki osani osaksi itseään.

Sillä aikaa puut pudottavat lehtensä, kuu ja pyrstötähti halkaisevat taivaan 

ja yö muuttuu kuuraksi.

Päivä alkaa hitaasti heijastua kaakeliuunin lasituksesta.

Hiusteni rajaamassa hämärässä majassa hän etsii sanat iholtani. Poimin ne suunsa pielistä.

 Hän on siinä. Tunnen vuosien ja vuosien takaa. Hän on se.

Tunnen miljoonan joukosta

.

.

chr.

Loitsua

 Aamulla Varssinaise-Suome pello ovat sadevesien peitossa.

Vastentahtoisesti syöksyn lämpimään pimeään.

Läpi maisemien luen sorkkaeläin -loitsua edestakaisin.

Kettu jää pesällem- me, erillem- me jälkeen valossa, myöhemmin: me.

Pois sarvet, sorkat, pois peurat punaturkit, pois harmaasukat,

Hiien hirvet, pois sarvet sorkat, pois Hiien hirvet,

peurat, sarvet, sorkat, harmaasukat, pois...

.

.

chr.

Aamu

 Aamu on kaunis ja lempeä ja ketun häntä leimuaa taivaanrajassa.

Hänelle kintaat kerätty täyteen hämäriä marjoja. Perkaan ne myöhemmin.

En näe enää kirjoittaa, näen vielä kulkea.

Kätken vielä lyhtyä taskuuni;

se tuikkii kankaan läpi aina vain kirkkaammin.

.

.

chr.

Koittaa aamu

 Koittaa aamu jolloin metsä on hyvin hämärä, ja sataa kylmästi.

Pudonneiden lehtien lantit osoittavat polkua.

Järveltä toitotetaan jäähyväisiä.

Kintaani sisältä löytyy vielä yksi pihlajanmarja.

Kettu kulkee edellä. Se on muuttunut häneksi.

On pyytänyt minua mukaansa. Seuraan leikiten., helposti ja luotan.

Muuta en voi tehdä.

.

.

chr

Sammakot

 .

.

Ilta on pimentynyt.

Auki unohtuneesta ovesta sammakot loikkivat sisään.

Niiden räpylät läpsähtelevät puulattialla.

Kaikenkokoisia:

pienimpiä mahtuisi leikiten vaikka kaksi

kämmenteni väliseen koppaan,

mutta ihonsa on jokaisella ohut ja kylmä.

Silmät, pystyyn nostetun leuan yllä,

liikkumatta, kuin merkityt helmet.

Aamulla ruohot ja taivaalle unohtunut kuunsirppi on kuurassa.

Kettu lähti edeltäni.

Yön se kuiski vakavia rakkaudentunnustuksia korvaani.

Heittelehdin lyhyessä unessa.

Auringon oranssi työntyy nyt kuusten runkojen väliin.

Kuin turkin oranssi.

"Tulit jo takaisin."

.

.

Kettu sanoi

 .

.

Latvus latvukselta soivat syksyn tiaiset. Kettu sanoi mielellään olevansa kettu.  Talviturkki kasvoi harmaana sänkenä. Jauhoin suussa ja syötin suudelmalla suuhunsa pihlajanmarjoja. Tutkii makua kielellään. Annoin sille aikaa. Sanoo, makeita ovat.

Usva on kuin seinä. Polkua eteenpäin ei näy.

.

.

Nimeni

 .

.

Ehdin karata ovesta

hän vielä mietti millä nimellä minua kutsuisi.

Olimme maanneet raukeina

(kuin apinaleipäpuun katveessa)

poskellani ketun näykkäisyt.

Saavuin metsään

se aukeni

Kastetta

 .

.

Harjun korkeimmalla kohdalla taipuu pihlajan oksa, ja syön tertullisen marjoja. Kettu irvistää ja etsii jotain muuta syötävää. Ehkä se löytää tunkiolle heitetyn hiirenloukun uhrin, ehkä sille jossain tarjoillaan kädestä ensiluokkaista savukinkkua. Syyskesän, elokuun, turkkiin on tiivistynyt kastetta.

.

.

Sata sävyä

 .

.

Vihreän metsän sata sävyä, ja ensimmäinen aurinko lisää aavistuksen punaista, vetäytyvä usva harmaata. Mutta murtuminen on alkanut kieloissa, sananjaloissa. Harjun korkeimmalla kohdalla nappaan suuhun jälleen pihlajanmarjoja. Kettua ei näy, ole pariin päivään kirjoittanutkaan, mitään puhunut. Toivottavasti kaikki on hyvin Marjat ovat raikkaita.

,

,

Hyvää päivää

 .

.

Maa valaisee ennen taivasta, kun se vielä miettii, vaivoin herää, jakaa usvalla huoneita. Kettu jolkotti verhon toiselle puolelle, hännän heilautus, ja se on hävinnyt, poissa, oliko se tässä alkuunkaan? Lähetti perään signal-viestin, toivotti hyvää päivää.

.

. 

Huomenna nukun

 .

.

Pimeys on muuttunut kullanpunertavaksi usvaksi. Harjumetsän raoista näen Sammallahden veden nousevan ilmaan, kuulen pienen haavikon vaimeana alkavat aplodit. Kärpässienen lakki levittäytyy auki, mustarastas pelästyy lentoon, alhaalla kuikka katoaa vingahtaen pinnan alle. Vierelleni astuu kettu, ja kysyy minne menen. Nyt? Töihin. Huomenna nukun kauneudesta tietämättömänä.

.

.

Kulkisitko

 .

.

Kulkisitko varjon puolta

ilma on raskas kaskaista ja uusien poikasten kerjuuäänistä.

Uisitko haltioiden lähteessä

koirankattarat hitaasti kumartuvat peilaamaan

Teitittelisitkö sadetta

avaisit sille oven

kantaisit sen pitkää laahusta

.

.

chr.

Haituvat

 .

.

Huoneissa leijuvat voikukan haituvat

leijuu suven kuumuus

laveeraa muotokuvan seinällä, katseen

osittain valon hajoamista

.

.

chr.

Helmi

 .

.

Jotkut kertovat kuun luovan helmiä

perhosten valojuovan muodostuvan helmiäispölystä

jotkut uskovat jumalten puhtauden lahjoihin

lohikäärmeen helmiäisaivoihin

Helmenkalastajat sukeltavat syvyyteen

veden pohjukassa kukat nukkuvat

niiden helmiäinen on joustavaa kitiiniä

vieras hiukkanen lepää kuoren ja vaipan välissä

sen paksuus on valon aallonpituus

kermanhopea väri

Valon taittuminen helmen kerroksissa

synnyttää silkkisen pinnan

kiiltoa, valon hajoamista sateenkaaren aalloiksi

missä on pisaran etupinta?

miten valkoinen valo hajoaa?

milloin helmeen puristautuu jumalainen varjellus?

Helmet tarkistetaan yksitellen

tarkistetaan silkinkaltaiset

helmiveneen sisäpinnalta aallonpituus, valon väri

kahden valon ero ja yhdistyminen

helmi

sydänten tuoksu yön sylissä

.

.

chr.